Suruton kaupunki Kohtauksia 1920-luvun Helsingistä
Mannerheimintie 13b • Näyttely on päättynyt
ke–su 11–17
ma suljettu
Joulun aukioloajat:
24.–25.12. & 1.1. suljettu
26.12. & 31.12. klo 11–17
Näyttely on päättynyt
Suruton kaupunki – kohtauksia 1920-luvun Helsingistä vie virkistävälle aikamatkalle 90 vuoden taakse. Runsaasti nähtävää ja ohjelmaa tarjoava näyttely jatkuu 1.9.2019 asti.
Tervetuloa kaksikymmentäluvun Helsinkiin! Paljastetaan polvet, pannaan pullot piiloon. Tyydytään kotimaiseen, kaihotaan ulkomaista. Opetellaan ajamaan autoa, ampumaan ja tanssimaan. Ja hymyä huuleen. Täällä uskotaan huomiseen.
Mielikuvissa 1920-luvun Helsinkiä luonnehtivat kieltolaki, jazzin jytke ja lyhyiden helmojen huiske. Kaiken uuden, iloisen ja muodikkaan alle peittyi kuitenkin menneestä muistuttavia ristiriitoja. Suruton kaupunki -näyttely kuvaa räikeää ja ylitsepursuavaa 1920-luvun Helsinkiä, jota leimasivat kiihkeä tarmo ja unelmointi. Tarinassa painottuvat aikalaisten kokemukset ja jännitteisen ajan moniäänisyys. Värikäs, tunnelmallinen ja yllättävä näyttely kutsuu eläytymään aikakauden vastakohtaisiin ihanteisiin ja intohimoihin. Luvassa on pirtua ja piikkareita, siveyttä ja silkkisukkia, raittiutta ja retkahduksia…
Suruton kaupunki tarjoaa kurkistuksen 1920-luvun Helsingin miljöisiin ja kaupunkilaisten mielenmaisemiin. Pistäytymiset tavaratalossa ja kansanpuistossa, öisellä kadulla ja ravintolassa tekevät kaupungin valot ja varjot tutuiksi. Toiminnallinen ja viihdyttävä näyttely houkuttelee heittäytymään historiaan kaikin aistein: matkan varrella voi taipua muodikkaisiin voimisteluliikkeisiin, kuulostella salakapakan hälinää, hypätä mykkäelokuvaan, loikoilla itämaisessa salongissa tai laittaa savikiekon gramofoniin pyörimään.
Helsingin kaupunginmuseon tuottaman näyttelyn lennokkaan käsikirjoituksen on laatinut 1920-luvun Helsingin tuntija, dosentti Mikko-Olavi Seppälä. Mielikuvituksellinen näyttelyarkkitehtuuri on Tarja Kunttusen käsialaa ja rehevän, art déco -henkisen graafisen ilmeen on luonut Samppa Ranta. Näyttelyä elävöittävät lukuisat vanhat elokuvakatkelmat sekä videoteokset, jotka on tehnyt taiteilija Ilkka Pitkänen.
Suruton kaupunki -näyttely on auki 1.9.2019 asti, lähes vuoden. Sen mittaan Hakasalmen huvilassa järjestetään lukuisia 1920-luvun innoittamia tapahtumia ja huvilan upean salin erinomaisessa akustiikassa voi nauttia kymmenistä konserteista. Huvila on myös mahdollista vuokrata vaikkapa teemajuhlia varten.
Poimintoja kävijäpalautteesta:
Paras näyttely Hakasalmen huvilassa koskaan!
Hyvin toteutettu, moniaistinen näyttely. Kaupunginmuseon näyttelyissä tulee aina se olo, että miten ihmeessä he keksivätkin lähestyä aihetta näin ja esittää asian tällä tavalla!
Kivasti rakennettu kokonaisuus, monipuolinen tapa kertoa. Todella hyvä juttu!
Erittäin kiinnostava ja hauskasti toteutettu näyttely.
Huolellisesti koottu ajankuva. Historian kuvitus yksityisten henkilöiden välityksellä onnistunut. Kivat tekstit!
Upea näyttely kokonaisuudessaan. Eri tekniikoiden yhdistely piti yllä mielenkiinnon alusta loppuun asti.
Hieno kokonaisuus, visuaalisesti mielenkiintoiset huoneet. Henkilökuvat teksteineen pitivät mielenkiinnon yllä ja avasivat ajan todellisuutta. Elokuvat toimivat hienosti yhteen muun materiaalin kanssa ja niitä oli sopivasti. Kaiken kaikkiaan monipuolinen ja mukavan hyväntuulinen kuva ajan Helsingistä.
Näyttely oli erinomaisen eheä kokonaisuus. Tekstit ja näyttelykokonaisuudet olivat sopivia paloja, jolloin näyttely ei tuntunut liian raskaalta.
Onnistunut, huumorilla höystetty ajankuva.
Museovieraana tunsin oikeasti sukeltavani 20-luvulle. Kokonaisuus oli niin kattava ja mukaansatempaava, ettei kaikkea edes ehtinyt käydä läpi ensimmäisellä kerralla vaan heti tuli tunne, että tähän näyttelyyn haluaa vielä palata oikein kunnolla ajan kanssa 🙂
Tämä oli yksi parhaista näyttelyistä, joissa olen Museokortillani kahden vuoden aikana vieraillut.
Tämä oli ensimmäinen käyntini tässä museossa, ja tulin näyttelyyn sattumalta – aihekaan ei erityisesti kiinnostanut. Kokonaisuudessaan tämä oli ihan huikean positiivinen yllätys, ja tulen varmasti uudestaankin. Hienoa työtä!