Punk valtaa Hakasalmen huvilan – 50 vuotta säpinää Helsingin kaduilla

Punk rantautui Helsinkiin puoli vuosisataa sitten, ja omaehtoinen alakulttuuri elää vahvana yhä edelleen. Helsingin kaupunginmuseon ja Punkmuseon yhteinen näyttely tarkastelee helsinkiläisen punkin 50-vuotista historiaa 23. lokakuuta alkaen.
Nahkarotsit ja irokeesit, pienlehdet ja omakustannejulkaisut, hikiset keikat ja tee-se-itse-asenne. PUNK! 50 vuotta säpinää Helsingin kaduilla -näyttely vie kävijät merkittäviin kohtaamispaikkoihin 70-luvun lopulta tähän päivään – Kill City -korttelista Lepakkoon ja Oskun Divarista Vuoritaloon.
Suomipunkin tarinaan voi uppoutua valokuvien, videohaastattelujen, levykansien, pienlehtien, keikkajulisteiden, vaatteiden ja soittimien sekä muun esineistön kautta. Esillä on muun muassa Pelle Miljoonan itse rakentama rumpujakkara ja Maukka Perusjätkän moottorisaha.

Punk ei välttämättä muuta maailmaa, mutta yhden ihmisen elämän se voi muuttaa täysin. Toisille punk on muistoja, toisille tulevaisuuden haaveita. Lepakko vallattiin 1979, ja kaupunki vuokrasi sitä Elävän Musiikin yhdistys Elmulle vuoteen 1999 asti. Lepakko oli aikanaan Suomen merkittävimpiä kulttuurikeskittymiä ja erityisen tärkeä alakulttuureille. Sinne matkusti yleisöä ja esiintyjiä ympäri Suomen ja maailman. Kuva: Päivi ja Heidi Lepakolla. Jan Kaila, 1982 / Punkmuseo
Punk ei jää näyttelyssä vain vitriineihin
Jukeboksissa soivat punk-klassikot, pittihuoneessa pogotaan ja treenikämpässä voi tarttua soittimiin. Nuoren Mökä-yhtyeen mukana seurataan, miten punk-musiikkia tehdään 2020-luvulla. Näyttely valottaa samalla punkin matkaa vastustetusta alakulttuurista osaksi suomalaista kulttuurihistoriaa.
Lontoossa ja New Yorkissa 1970-luvun puolivälissä syntynyt punk antoi äänen kapinalliselle nuorisolle. Suomen hallituksen ja nuorisojärjestöjen vastustuksesta huolimatta vastakulttuuri tempaisi mukaansa myös elitistiseen rock-musiikkiin kyllästyneet helsinkiläiset. Puoli vuosisataa myöhemmin punk elää edelleen taiteessa, muodissa ja aktivismissa.
Menneisyys huutaa, nykyisyys vastaa
Näyttelyn ovat kuratoineet Punkmuseon Teijo Hintikka, Timo ”Kipi” Kiippa ja Vilja Joensuu. Toteutuksessa on ollut apuna runsaasti Punkmuseon jäsenistöä.
“Näyttely on rakkaudenosoitus 50-vuotiaalle alakulttuurille. Punkista ei ole tullut salonkikelpoista, mutta salongit kelpaavat kyllä punkille”, Joensuu kertoo.
“Stadipunk herättää monia muistoja, ajatuksia ja tunteita. Tervetuloa kaikille kiinnostuneille punkveteraaneista levynkeräilijöihin ja nuorista ikäihmisiin”, Hintikka lisää.

Punkin periaatteisiin kuuluu heikompien puolustaminen, vallitsevien arvojen kyseenalaistaminen ja epäkohtiin puuttuminen. Porttikiellot ovat vaihtuneet parrasvaloihin, mutta perusasiat syntyvät edelleen katutasolla. Kova ydin on sama kuin aina: kyseenalaista, toimi itse, älä odota. Kuva: Punkkarit Tuomiokirkon portailla. J-P Inkinen, 1986 / Punkmuseo
Punkin tarina jatkuu Kino Reginassa
Hakasalmen huvilassa syvennytään näyttelyn teemoihin keskustelutilaisuuksissa, jotka johdattelevat Kino Reginan Punk 50 vuotta -sarjan dokumenttielokuviin. Syksyn ohjelmassa nähdään muun muassa muusikko Kathleen Hannasta kertova The Punk Singer (2013) sekä punkin ja rasisminvastaisen aktivismin yhteyksiä käsittelevä White Riot (2019).
Näyttelyn on tuottanut Helsingin kaupunginmuseon tutkija Tuomas Nolvi. Näyttelysuunnittelusta vastaa Kristian Palmu ja graafisesta ilmeestä Jari Mikkola.
PUNK! 50 vuotta säpinää Helsingin kaduilla
23.10.2026–29.8.2027
Hakasalmen huvila (Mannerheimintie 13 B, Helsinki)
Avoinna
ti 11–19, ke–su 11–17
Pääsymaksu
17/11 €, alle 18-vuotiaille ja Museokortilla vapaa pääsy
Hakasalmen huvilan ilmaispäivä
Joka kuukauden viimeinen perjantai klo 11–17
