Hymyile, Helsinki! – ääni- ja tanssitaiteilijat valokuvanäyttelyssä
Helsingin kaupunginmuseo kutsui kaksi tanssitaiteilijaa ja äänitaiteilijan toteuttamaan esitystapahtuman Hakasalmen huvilan Katse Helsinkiin -näyttelyyn. Esitys on osa laajempaa 6 museon elämyskierros -tapahtumaa. Kutsu tarjoaa tilaisuuden käsitellä valokuvanäyttelyä taiteen tekemisen paikkana ja mahdollisuuden osallistua uudenlaisen museokokemuksen luomiseen.
Valokuvaajan ja työryhmän Helsinki
Valokuvaaja Volker von Bonin kuvasi Helsinkiä vuosikymmenten ajan. Näissä vapaana työnä otetuissa kuvissa esiintyy usein anonyymi kaupunkilainen omassa ympäristössään. Aikansa humanistisen valokuvauksen mukaisesti von Boninin kohteena ovat yleisinhimilliset tilanteet, jotka kuvaaja on dokumentoinut eleettömästi, sivustakatsojan roolissa. Kuvien tunnelma vaikuttaa leppoisalta ja arkiselta, mutta toisinaan syntyy myös humoristinen vaikutelma.
Tehdessämme Hymyile, Helsinki! – ääntä ja tanssia valokuvasta -esitystä olemme työryhmänä katsoneet Hakasalmen huvilan näyttelyä äänen ja kehollisuuden näkökulmista. Mitkä kuvat herättävät kiinnostuksen? Mikä niissä on erityistä tai jollain tavalla puoleensavetävää? Mitä niiden äärellä voisi tehdä? Von Boninin havainnot synnyttävät uusia huomioita ja kokemuksia.
Toisaalta pohdimme, miten näyttelyyn kuratoituja valokuvia voisi tarkastella museokävijöiden kanssa ja heidän katseensa rinnalla, mutta erilaisten esitystekojen ja omaehtoisen esityskonseptin muodossa. Tavallaan siis ajattelemme liikkeessä ja äänessä.
Kiinnostuksen taustalla on tietysti myös asukkaan näkökulma. Miltä Helsinki von Boninin kuvissa näyttää? Niissä esiintyy tuttuja ikonisia näkymiä ja maamerkkejä varsinkin kantakaupungista.
Olemme kuitenkin huomanneet, että vaikka von Boninin Helsinki on kuvissa yleensä hyvin tunnistettavissa, kaupunkilaisten tapa ottaa tila haltuun on voinut muuttua arjen kulttuurin ja elämäntapojen kehityksen myötä. Ruumiillinen, käsin tehtävä työ on kadonnut katukuvasta samoin kuin ehkä kaikkein muodollisimmat tai letkeimmätkin tavat olla kaupungilla. Vastaavasti kaupunkielämän rytmi on nyt erilainen kuin muutama vuosikymmen sitten.
Volker von Boninin valokuvissa ihminen on läsnä omassa avarassa kaupunkiympäristössään. Tervasaari. Kuva: Volker von Bonin 1969.
Kuvan tulkintaa
Meille von Boninin Helsinki näyttäytyy siis valoisana ja hymyilevänä miljöönä. Kuvissa on myös kerroksellisuutta, ja niissä näkyy usein avara kaupunkimaisema. Teoksissa on harkittu kompositio, ja kuvan muoto itsessään voi olla kiinnostava katsomiskokemuksen kannalta.
Äänen ja liikkeen avulla on mahdollista tukea näyttelyn valokuvien katsomiseen keskittymistä. Tulemme teosten rinnalle ja kommentoimme yksittäistä kuvaa tai laajemman näyttelytilan aiheita lempeästi – läsnäolo, ääni ja liike virittävät tilan.
Valokuvissa oleviin ihmisiin katsoja voi toisaalta aina samastua välittömän kehollisen empatian avulla. Toisen näkeminen jossain tietyssä asennossa tai paikassa saa meidät kokemaan jotakin samaa, varsinkin silloin kun meillä on vastaavia omia kokemuksia kuin katseen kohteena olevalla henkilöllä. Syntyy välitöntä ymmärrystä ilman tiukkaa älyllistä analyysiä. Ehkä esityksen aikana näyttelyn rinnalle tuomamme liike- ja äänimateriaali vielä vahvistaa tämän laatuista katsomiskokemusta.
Esitystekojen lähtökohtana on myös kuvailmaisun luonne, josta on syntynyt näyttelytilaan levittäytyviä ja merkityksiltään kerroksellisia ääni- tai liiketekoja. Talvimaisemasta mieleen tuleva jään ritisevä ääni on yksi esimerkki. Vattuniemi, Lauttasaari. Kuva: Volker von Bonin 1982
Museo- ja näyttelytilan kehollinen nautinto
Hakasalmen huvila on kaunis ja intiimi museotila. Alun perin asuinkäyttöön rakennettu talo tarjoaa kahdessa kerroksessa huoneiden sarjan. Näyttelyssä liikkuessa kulman takana on aina uusi teema tai uusia teoksia. Esityksen tekijöinä annamme katsojille myös toisenlaisen mahdollisuuden nauttia tilasta ja vapautua tulkitsemaan näyttelyä sekä olemaan siellä omaehtoisesti yhdessä toisten kanssa.
On ollut mielenkiintoista alkaa rakentaa näyttelytilaan näin pitkäkestoista, lähes viisi tuntia kestävää tekojen sarjaa, jonka jokainen tapahtumaan tulija väistämättä kokee yksilöllisellä tavalla. Yleisö voi liikkua näyttelytilassa omaan tahtiinsa haluamansa ajan. Myös jokaisella esiintyjällä on oma reittinsä tilassa illan aikana. Teot levittäytyvät eri huoneisiin museon kahteen kerrokseen mutta välillä syntyy kohtaamisia. Tilasta ei muodostu näyttämöä kuin yksittäisinä hetkinä.
Tanssitaidetta on tuotu museonäyttelyihin jo pitkään, ja tästä syntyvä moniaistinen kokemus vaikuttaa edelleen antoisalta – ehkä jopa trendikkäältä. Hymyile, Helsinki! -esityksessä ääni- ja tanssitaiteen sekä näyttelyn yhteys on silti erityisen orgaaninen. Taiteellisen ajattelun avulla rohkaisemme näyttelyvierasta avaamaan oman katseen Helsinkiin.
Esityksen aikana työryhmä katsoo näyttelyn valokuvia museokävijöiden katseen rinnalla.
Jaakko Simola
Marika Hyvärinen
Tiia Hämäläinen