Kymmenen vuotta matineoita museossa
Hakasalmen huvilan matineakonsertit alkoivat maaliskuussa 2015. Lähes 350 konsertin jälkeen sali täyttyy yhä joka sunnuntai.
Hakasalmen huvilan salissa pidettiin hyväntekeväisyyskonsertteja jo Aurora Karamzinin aikaan 1800-luvun lopulla. Musiikista on nautittu aika ajoin myös talon muututtua museoksi vuonna 1906. Esimerkiksi 1970-luvulla kaupunginmuseo järjesti salissa kynttiläkonsertteja. Enää museossa ei saa polttaa kynttilöitä, mutta kauniin ja akustisesti erinomaisen salin mahdollisuudet musiikkitilana on otettu käyttöön täysimittaisesti.
Vuosina 2015–17 Hakasalmen huvilassa oli Musiikkia!-näyttely, jonka yhteydessä sali avattiin helsinkiläisten musiikinharrastajien ja -ystävien käyttöön. Kaupunginmuseo tarjosi kaikille halukkaille tilaisuuden pitää huvilan salissa sunnuntaimatinea. Periaate oli alusta asti yksinkertainen: ei vuokraa, ei palkkiota. Yleisölle oli tuolloin vapaa pääsy kuten koko museoon.
Kokeiluna alkaneet matineat osoittautuivat nopeasti menestykseksi, ja pian Hakasalmen kalenteri pursuili konsertteja. Harrastajien lisäksi huippuammattilaiset ilmoittautuivat kilvan pitämään matineoita, ja konserttisarjasta muodostui tasokas ja musiikillisesti monipuolinen. Myös yleisö löysi museon matineat, ja joskus huvilan yläkerta suorastaan pullisteli kuulijoista. Kävivätpä jotkut lähes viikoittain.
Musiikkia!-näyttelyn lopulla sekä muusikot että kuulijat kyselivät matineoiden jatkosta, ja museo päätti jatkaa jo vakiintunutta perinnettä. Siitä pitäen huvilassa on soinut joka sunnuntai klo 14 museon ollessa auki. Matineoiden suosio on kestänyt vakaana niin museon pääsymaksun palautuksen vuonna 2018 kuin korona-ajan pitkän kiinniolonkin. Nyt – lähes 350 matinean jälkeen – sali täyttyy lähes joka pyhänä, konserttikalenteri on varattu kesän loppuun asti ja esiintymään haluavat jonottavat talvikaudelle.

Veeran voiman johtama Kassandrakuoro esiintyi Hakasalmen huvilassa vuonna 2016. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.
Intiimi ja tunnelmallinen konserttisali
Kansanlaulaja Veera Voima on esiintynyt kuoroineen Hakasalmen huvilassa jo useita kertoja vuodesta 2016 alkaen. Hän arvostaa salin akustiikkaa, joka on laulajille kiitollinen, väljä muttei liian kaikuisa. Myös huvilan vahva tunnelma on tehnyt vaikutuksen. “On hienoa päästä laulamaan sellaiseen atmosfääriin aivan Helsingin keskustassa, muuten kovin monumentaalisten rakennusten keskelle.”
Yleisön on helppo tulla Hakasalmen huvilaan, ja pienessä salissa konserttielämys on intiimi. “Yleisöhän siinä on melkein sylissä, ja kun ei ole korokettakaan, niin esiintyjänä ei pääse liikaa jäykistelemään. Paikalle on yleensä eksynyt kivasti jopa kuorolaisille aivan vieraita ihmisiä, mikä on harvinaista meille! Kuulijat ovat vaikuttaneet kiinnostuneilta ja helposti lähestyttäviltä.”
Kitaristit Janne Malinen ja Eetu Yrjänä esiintyivät maaliskuun 2025 alussa ensi kertaa duona Hakasalmen huvilan matineassa. “Salin miljöö ja miellyttävä akustiikka olivat enemmän kuin sopivia esittämäämme klassismin ja romantiikan ajan kitaramusiikkiin. Historiallinen huvila täydensi esitystämme!”
Yleisö on aivan lähellä ja samassa tasossa, joten esiintyjän on helppo havainnoida kuulijoiden reaktioita, mikä tekee esityksestä vuorovaikutteisemman. Malista ja Yrjänää miellyttää myös se, että suosittuun ja hyvin viestittyyn matineasarjaan osallistumalla muusikko tavoittaa helposti uutta yleisöä. “Museon salin saaminen konserttikäyttöön on hauska konsepti ja muusikolle kiva mahdollisuus.”

Synnöve From käy ahkerasti kuuntelemassa Hakasalmen huvilan matineoita. Kuva: Henri Tuomi / Helsingin kaupunginmuseo.
Kaikkiruokainen kuulija
Hakasalmen huvilan matineoissa on paljon uskollisia kuulijoita, jotka tulevat säännöllisesti nauttimaan vaihtelevista konserteista. Museokortilla se käy kätevästi ja edullisesti, ja kynnys on matala tulla tutustumaan vaikkapa itselle tuntemattomaan musiikkiin, josta voi löytää uusia suosikkeja.
Töölöläinen Synnöve From on istunut jo vuosien ajan ystävättärensä kanssa lähes joka sunnuntai vakiopaikallaan eturivissä. “Hakasalmen huvilan matineat ovat mukavia sunnuntaipäivän tapahtumia, ja olen nauttinut niistä hyvin paljon. Yleensä kuuntelijoita on sali täynnä.”
Monenlainen musiikki miellyttää häntä, mutta aivan erityisesti ovat viimeaikaisista matineoista jääneet mieleen Helsinki Klezmer Kapelyen hauska konsertti ja virolaisen blueskitaristi Andres Rootsin esitys. Myös musiikkiopistojen taitavien nuorten pianistien soitto on ilahduttanut kovasti.
Aivan kaikki salissa kuultu ei ole kuitenkaan ollut mieluisaa. “Pieni sali ei ole akustisesti paras esiintymispaikka isoille kuoroille tai muille suurille kokoonpanoille. Liian voimakas äänimassa käy siellä korville.” Synnöve From lupaa palata taas ensi sunnuntaina nauttimaan musiikista Hakasalmen huvilan salissa ja toivottaa uudetkin kuulijat tervetulleiksi!
Tutustu kevään matineoiden ohjelmaan täällä.