Adventin avaus
Hakasalmen huvilan tunnelmallinen 1800-luvun musiikkisalonki saa joulukaudeksi 27.11.2016–8.1.2017 tyylinmukaisen jouluasun, joka kiidättää katsojan keskelle entisajan säätyläisten joulunviettoa. Adventin avauksesta alkaen huvilan lukuisissa matineoissa ja iltakonserteissa voi nauttia joulun sävelistä ja muusta ajankohtaan sopivasta musiikista.
Uusia joulutapoja tulvi Suomen säätyläiskoteihin 1800-luvun lopulla, ja joulunvietto alkoi vähitellen muotoutua nykyiselleen. Tuon ajan helsinkiläiseen herrasväen jouluun voi eläytyä Hakasalmen huvilan jouluasuisessa musiikkisalongissa. Joulukuusen latvassa on enkeli ja oksilla runsaasti paperista askarreltuja nauhoja, tuutteja, kuusenkaramelleja ja lumihiutaleita. Hyasintteja ja tulppaaneja on komeissa kukkakoreissa, ja ruukuissa versovat kukkaan hyödetyt joulukielot. Pöydän ääressä maistellaan pähkinöitä ja jouluomenia sekä tutkitaan joululehtiä ja värikkäitä joulukortteja. Kuusen alla on kasa ruskeaan paperiin käärittyjä, lakalla sinetöityjä paketteja.
Adventin avauksesta alkaa joulumusiikin runsaus
Ensimmäisenä adventtisunnuntaina 27.11.2016 aloitetaan joulunodotus klo 12 Hämäläis-Osakunnan Laulajien mieskvartetin perinteisellä tiernapoikaesityksellä. Klo 12.30–14 voi tutustua tutkijan opastuksella joulunviettoon 1800-luvun lopun säätyläiskodissa. Klo 14 saa nauttia nuoren ja rennon Kumo-lauluyhtyeen joulukiertueen avauskonsertista, jossa kuullaan ensi kertaa yhtyeen sovituksia tutuista ja tunnelmallisista jouluklassikoista. Lisäksi yhtye esittää omia uusia joululaulujaan. Adventin avaus -tapahtumaan on vapaa pääsy.
Joulukaudella huvilan matineoissa ja konserteissa soi joulumusiikki Suomesta ja maailmalta niin kuorojen kuin solistienkin laulamana. Yleisö pääsee itsekin ääneen Joulun vaiheita laulaen -yhteislaulutilaisuudessa 14.12.2016 klo 18. Laajimman musiikkikattauksen tarjoaa Helsingin Konservatorio, joka pitää lauantaina 10.12.2016 klo 12–16 Joulufestarin. Matineoissa kaikuvat myös kotimaiset sävelet lähestyvää Suomi 100 -juhlavuotta ennakoiden, ja Sibeliuksen syntymäpäivän aattona 7.12.2016 klo 18 voi kuulla ainutlaatuisen Sibelius-sinfoniakonsertin – pianolla soitettuna 1900-luvun alun salonkien tyyliin! Kaikkiin matineoihin ja Sibelius-konserttiin on vapaa pääsy.