Vihan kevät – Helsinki 1918 -installaatio vie sisällissodan aikaan
Japo Knuutilan ja Jan Kailan installaatio tuo sisällissodan kaupungin ja kaupunkilaiset nykyhetkeen. Installaatio avautuu Hakasalmen huvilassa perjantaina 2.2.2018.
Hakasalmen huvilassa, Mannerheimintie 13 b, avautuu 2.2.2018 Japo Knuutilan ja Jan Kailan luoma installaatiokokonaisuus Vihan kevät – Helsinki 1918, joka haastaa katsomaan sisällissodan ajan kaupunkilaista silmiin. Huvilan yläkerran huoneissa on kussakin oma interiöörinsä, joka on rakennettu vuoden 1918 tapahtumiin liittyvistä dokumenteista, vanhasta ja uudesta valokuvasta sekä liikkuvasta kuvasta.
– Vihan kevät -installaatio on uhkarohkeakin yritys ylittää tuttuja kuvallisen esittämisen perinteitä, sanoo taiteilija Jan Kaila. Installaatiokokonaisuuteen on käytetty sekä tämän päivän keinoin rekonstruoitua arkistomateriaalia että taiteilijoiden itse kuvaamia liikkuvan kuvan otoksia. Kokonaisuus pyrkii radikalisoimaan arkistomateriaalien usein sovinnaisia ja itsestään selviä esittämisen perinteitä. Installaatio käsittelee esimerkiksi nykyisen kaupunkikuvan suhdetta vuoden 1918 ympäristöön, ja sodan eri osapuolia esittelevät arkistokuvat näkyvät myös vahvasti teoksessa.
Installaatio on osa poikkitaiteellista, lähes loppuunmyytyä näyttämöteosta, jonka on käsikirjoittanut Sirpa Kähkönen ja ohjannut Taru Mäkelä. Katsoja voi kuitenkin lähestyä installaatiota yhtä hyvin itsenäisenä kokonaisuutena, ja sitä voi käydä katsomassa museon aukioloaikoina 25.3.2018 asti. Installaatioon on vapaa pääsy.
Jan Kaila aloitti 1980-luvun alussa dokumenttivalokuvaajana, mutta ryhtyi pian lavastamaan ja manipuloimaan kohteitaan. Hän on valmistanut myös installaatioita, joihin sisältyy liikkuvaa kuvaa, tekstejä ja esineitä. Hänet tunnetaan ennen kaikkea pitkään kestäneestä yhteistyöstään Elis Sinistön kanssa. Kaila on pitänyt kymmeniä yksityisnäyttelyitä ja osallistunut yhteisnäyttelyihin ulkomailla. Hän on myös opettanut valokuvausta, kuratoinut näyttelyitä ja luennoinut eri maissa. Hän on toiminut Taideyliopiston Kuvataideakatemian taiteellisen tutkimuksen professorina ja 2017 hänet nimitettiin Kuvataideakatemian dekaaniksi.
Japo Knuutila on valokuvaaja, joka on työskennellyt valokuvataiteilijana, valokuvauksen opettajana ja muissa valokuva-alan tehtävissä yli 30 vuotta. Hän on perustanut ja käynnistänyt Turun Taiteen ja Viestinnän valokuvaosaston. Vuodesta 2003 Knuutila on työskennellyt erilaisilla raja-alueilla. Hänen valokuvataiteelliseen toimintaansa kuuluvat keskeisesti tekstuaaliset elementit ja esineet. Knuutila työskentelee tällä hetkellä Deutsches Lager Hanko ja Lapland’s dark heritage -projekteissa. Vaikeista aiheista huolimatta Knuutilan työskentelyyn liittyy aina inhimillinen toivo.
Vihan kevät – Helsinki 1918 -installaatio
Hakasalmen huvilassa, Mannerheimintie 13 b
2.2.–25.3.2018
ti–su 11–17
to 11–19
Vapaa pääsy
Vihan kevät – Helsinki 1918 -näytelmä
Ensi-ilta 1.2., Esitykset 4.2.–21.3.2018. Liput ovat ostettavissa Tiketin kautta, hinta 28,50 € sis. palvelumaksut. Lisäksi mahdolliset toimituskulut ja muut lisämaksut.
Kuva: Maija Astikainen