Historiadisko
Helsingin ensimmäinen disko avattiin helmikuussa 1966. Siitä lähtien Stadissa on bailattu välkkyvien valojen loisteessa hittien ja tanssityylien vaihdellessa. Helsingin diskohistorian voi tanssia läpi Hakasalmen huvilan riemukkaassa Historiadiskossa. Sliipattu esitanssija Kimmo Luukkonen näyttää kunkin vuosikymmenen kuumat uutuusmuuvit. Radio Helsingistä tuttu dj Mikko Mattlar soittaa eri aikojen hittejä ja kertoo Helsingin diskojen vaiheista 1960-luvulta 1980-luvulle uunituoreen Stadin diskohistoria -kirjansa pohjalta. Historiadiskoon on vapaa pääsy.
Ensimmäisten diskojen avautuessa Helsingissä 1960-luvun jälkipuolella lehdistö ja nuoriso suhtautuivat uuteen illanviettotapaan ihastuneesti, mutta muutoin alku oli vaikea. Tiskijukat joutuivat tappelemaan epäluotettavan äänitekniikan kanssa, eikä uusimpia hittilevyjäkään saanut sen ajan Suomeen helposti. Diskokulttuuri alkoi toden teolla kukoistaa vasta 1970–80-luvuilla.
Historiadiskossa sukelletaan diskojen ja tiskijukkien ensimmäisiin vuosikymmeniin Helsingin seudulla. Veteraanitiskijukilta kootut muistot palauttavat mieleen Bottan, KY:n ja Tavastian kaltaiset yöelämän kestosuosikit sekä jo unohduksiin painuneet diskot. Kuten Helsingin yössä aikoinaan Historiadiskossa soivat diskohittien, purkan ja jytän lisäksi marginaalisemmatkin tyylit, joiden tahtiin saa heittäytyä tanssin riemuihin Hakasalmen huvilan kristallikruunun alla.
Syvällisemmin Helsingin seudun diskojen vaiheisiin voi perehtyä Mikko Mattlarin tuoreen Stadin diskohistoria -kirjan avulla. Lähes 60 varhaisten diskovuosien helsinkiläistiskijukkaa kertoo kirjassa muistonsa siitä, millaista dj-keikkailu aikoinaan oli, millaisia Helsingin seudun diskot olivat, mikä musiikki niissä soi ja mitä omituisuuksia keikoilla tapahtui. Kirjan hinta on 32 e, mutta Hakasalmen huvilan Historiadiskosta sen saa tarjoushintaan 29 e.